maanantai 18. lokakuuta 2010

Kerttu poseeraa

Meidän perheessä pipoja löytyy joka lähtöön. Aika paljon kaupan tädin tekemiä, mutta nykyään yhä enemmän itsetehtyjä. Alla olevan pipon neuloin kesällä ja se onkin ollut jo ahkerassa käytössä parin kuukauden ajan. Kuvat on otettu isin kanssa tehdyllä retkellä, joten minä en päässyt vaikuttamaan pipon asetteluun ja sen kyllä huomaa. Eräreino on tainnut olla esikuvana...



Malli: oma (samalla sapluunalla syntynyt aiemmin jo muutama saman tyyppinen erilaisista langoista)
Lanka: ONlinen Supersocke (75 % merinovillaa / 25 % polyakryylia)
Puikot: 2,5 mm sukkapuikot

Tänä syksynä olen innostunut neulomaan muutakin kuin pipoja, sukkia ja lapasia. Läysin Ravelrystä pari ihanaa tägiä,"top down" ja "seamless". Pipoja suuremmat neuleprojektini ovat yleensä tyssänneet kappaleiden yhteenliittämiseen. Em. hakusanoilla haetuissa ohjeissa ei tätä ongelmaa tule vastaan ja Kerttu pääsi harjoittelemaan poseerausta täysin valmiin liivin kanssa (huom. napitkin oli ommeltu kiinni). Aikaa liivin neulomiseen meni kolme (melko pitkää) iltaa, joten sama malli saattaa löytää tiensä myös pukinkonttiin hieman eri koossa.



Tässä tää nyt olis

Malli: Boheme by Allegra Wermuth (ravelry)
Lanka: Dalegarn Freestyle, värinro 4826
Kulutus: karvan verran alle kolme kerää (150 g)
Puikot: 5 mm pyöröpuikot
Muuta: puiset napit Soukan Menitasta





Ja seon moro!



3 kommenttia:

  1. Ihania.
    Muuten... kappaleiden yhteen liittäminen sujuu parhaiten (=helpoiten ja nopeiten) virkkuukoukulla. Jopa minä viitsin tehdä sen ja jälki on aina siistiä.

    t. kappaleiden ompelua inhoava manselainen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, täytyy kokeilla. Tänään menenkin läheiseen lankakauppaan palavirkkauskurssille. Sieltä saa varmaan opetusta myös liittämiseen, niissä paloissahan sitä liittämistä riittää...

    VastaaPoista
  3. Kepalla on mahtavat ilmeet! :) Niin ja hienot neuleet - olet tosi taitava!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...