perjantai 21. tammikuuta 2011

Kanasalaatti x 2

Viikon sisällä tuli tehtyä pariin otteeseen kanasalaattia. Aika samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Molemmissa salaateissa oli pohjana jääsalaatti ja kastikkeena peruskastike, jonka ohje on ollut esillä myös täältä. Tuolle samalle pohjalle sopii melkein mitkä tahansa lisukkeet eikä niitä tarvitse edes olla kovin montaa sorttia. Meillä molemmat lapset syövät tätä kastikkeella ryyditettyä salaattia mielellään, vaikka suhtautuminen "vihreään" oli aika nihkeää aiemmin. Hunajalla saattaa olla osuutensa asiaan.





Kanasalaatti tomaatilla ja oliiveilla

3 maustamatonta broilerin filettä
3-4 valkosipulinkynttä
timjamia
suolaa
öljyä

jääsalaattia
miniluumutomaatteja
Kalamata-oliiveja
paahdettuja kurpitsansiemeniä

kastike:
oliiviöljyä
sitruunamehua
(Italian metsä) hunajaa
suolaa
mustapippuria

Valmista marinaadi. Hienonna valkosipulinkynnet, lisää öljy, suola ja tinjami. Laita broilerin fileet marinaadin, anna maustua mielellään yön yli, mutta muutama tuntikin riittää. Marinaadi on superhelppo ja pesee mennen tullen valmismarinaadit.

Nosta fileet hyvissä ajoin lämpenemään huoneenlämpöön. Paista fileet pannulla, anna jäähtyä hetki ja leikkaa paksuhkoiksi viipaleiksi. Revi salaatti, puolita tomaatit ja oliivit. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Laita kastikkeen ainekset suoraan salaatin päälle ja sekoita hyvin. Annostele salaatti lautasille, laita kanaviipaleet salaatin päälle ja ripottele päälle kurpitsansiemeniä.




Kanasalaatti viinirypäleillä

n. 300 g marinoimattomia broilerin filesuikaleita
3-4 valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua
2-3 rkl öljyä
suolaa

jääsalaattia
tummia tai vihreitä viinirypäleitä
paahdettuja kurpitsansiemeniä

Valmista marinaadi. Hienonna valkosipulinkynnet, lisää öljy, suola ja sitruunamehu. Laita broilerin suikaleet marinaadin, anna maustua mielellään yön yli, mutta muutama tuntikin riittää.

Paista suikaleet pannulla. Revi salaatti ja puolita viinirypäleet (pienet voi laittaa kokonaisina). Sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita kastikkeen ainekset suoraan salaatin päälle ja sekoita hyvin. Ripottele päälle kurpitsansiemeniä.

Jos salaatin haluaa tehdä valmiiksi hyvissä ajoin ennen sen syömistä, kannattaa kastike lisätä kuitenkin juuri ennen tarjoilua. Salaatinlehdet nuupahtavat aika pian ollessaan tekemisissä sitruunamehun ja suolan kanssa.


Äidin pieni apulainen lempipuuhassaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...