maanantai 30. toukokuuta 2011

Luumuglaseerattu grillikylki ja aasialainen coleslaw

Viikonloppuna kokeiltiin yhtä uusimman Glorian ruoka & viini -lehden grillausresepteistä. Alkujaan resepti oli tarkoitettu ribseille, mutta kaupasta lähti epähuomiossa mukaan grillikylkeä ilman luita. Vieläkään en siis saanut kauan haaveilemiani ribsejä omasta grillistä, mutta ehkä ensi kerralla tulee paneuduttua vähän paremmin raaka-aineiden ostoon. Lisukkeena olleesta aasialaisesta coleslawsta tuli kerta heitolla suosikkini. Varhaiskaalin, seesamin, korianterin ja chilin yhdistelmä oli mukavan erilainen. Ja koska salaatti ei ollut majoneesilla kyllästetty, se oli suht kevyttä tavaraa, mikä teki siitä tietenkin entistä herkullisempaa (heh, naisen logiikkaa?).




Luumuglaseeratut possun ribsit (Glorian r&v 4/2011)

2 kg maustamatonta possun grillikylkeä

keitinliemi
5 l vettä
1/2 dl hienoa merisuolaa
1 tl kuivattuja chilihiutaleita
2 valkosipulinkynttä
1 keltasipuli

luumuglasyyri
3/4 dl hienonnettuja kuivattuja luumuja
1 1/2 dl soijakastiketta
3/4 dl kuivaa sherryä tai vermuttia
2 tähtianista
3/4 dl juoksevaa hunajaa
1 1/2 rkl raastettua inkivääriä
1 1/2 rkl sitruunamehua

Kuori ja viipaloi valkosipuli ja lohko keltasipuli. Kiehauta vesi, suola, chilit ja sipuli tilavassa kattilassa. Leikkaa ribsit muutamaan osaan ja nosta ne kiehuvaan liemeen. Kuori pinnalle kertyvä vaahto pois reikäkauhalla. Keitä ribsejä kannen alla keskilämmöllä n. tunti tai kunnes liha on kypsää ja irtoaa luista. Nosta lihapalat jäähtymään.

Valmista luumuglasyyri: mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä keskilämmöllä 10-15 min. Poista tähtianikset ja soseuta kastike sileäksi sauvasekoittimella.

Kuumenna grilli. Leikkaa ribsit annospaloiksi ja voitele ne kummaltakin puolelta glasyyrilla.Grillaa ribsit rapeiksi, noin 5 min molemmin puolin. Älä päästä grilliä liian kuumaksi ja varo, ettei glasyyri pala.





Aasialainen coleslaw

6 dl ohueksi viipaloitua varhaiskaalia
1 rkl seesamin siemeniä
3 rkl miriniä
2 rkl seesaminsiemenöljyä
1/2-1 punainen chilipalko
1 dl rouhittuja suolapähkinöitä
2-3 rkl hienonnettua korianteria

Leikkaa varhaiskaali ohuiksi suikaleiksi terävällä veitsellä tai mandoliinivihannesleikkurilla. Siirrä kaali suureen kulhoon. Paahda seesaminsiemenet kevyesti paistinpannussa ja kaada kaalin joukkoon. Mittaa mirin ja seesamöljy kulhoon. Halkaise chili ja poista siemenet. Silppua chili hienoksi ja sekoita kaalin joukkoon. Peitä kulho tuorekelmulla ja anna salaatin vetäytyä jääkaapissa muutama tunti. Viimeistele salaatti rouhituilla suolapähkinöillä ja hienonnetulla korianterilla juuri ennen tarjoamista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...