torstai 2. helmikuuta 2012

Tyttöjen iltapalaa, osa 2

Mitä syödään, kun perheen maitoallergikko on reissussa ja hyvä ystävä on tulossa kylään? No tällä kertaa syötiin pinaatti-sieniquesadilloja ja banoffeeta. Quesadillojen ohje löytyi Pioneer Womanilta ja banoffeeta tein hesarin ruokatorstain top 10:n innoittamana.

Käytin maissitortilloja, joita satuin löytämään ihan Prisman hyllyltä. Lättyjen halkaisijakin oli sopivan pieni tämän kertaiseen käyttötarkoitukseensa ja maku mukavan erilainen vehnätortilloihin verrattuna. Alkuperäisen reseptin täytteisiin lisäsin toiselle kierrokselle valkosipulimarinoitua broileria. Ohjetta tänne kopioidessani huomasin, että sieniin olisi pitänytlaittaa mausteeksi sherryä. Se unohtui minulta, mutta se olisi varmasti tuonut kivaa piristystä suht valjuun makuun.


Pinaatti-sieniquesadillat

3 rkl voita
450 g viipaloituja herkkusieniä
0,7 dl sherryä
3 rkl sherryä
suolaa ja pippuria
1 pss babypinaattia
12 tortillaa
225 g juustoraastetta (käytin cheddaria)
n. 100 g vuohenjuustoa
voita paistamiseen

Sulata 2 rkl voita suuressa paistinpannussa ja lisää herkkusieniviipaleet. Rouhi päälle suolaa ja pippuria, paista 2-3 minuuttia ja kaada joukkoon sherry. Jatka kypsentämistä 6-8 minuuttia tai kunnes neste on haihtunut kokonaan. Laita sienet sivuun odottamaan.

Sulata ruokalusikallinen voita ja muutama ruokalusikallinen sherryä. Lisää pinaatti ja sekoita varovasti. Rouhi päälle suolaa ja pippuria, paista maks. 2 minuuttia. Ota pinaatit pois pannulta.

Laita tortillan päälle juustoraastetta, sieniä, pinaattia sekä vuohenjuustonokareita. Laita päälle vielä vähän juustoraastetta ja aseta toinen tortilla päälle. Laita hieman voita quesadilla molemmille puolille ja paista molemmilta puolilta niin kauan kunnes juustot ovat täysin sulaneet ja pinnat ovat kauniin ruskeat. Toista sama jäljellä oleville tortilloille ja täytteille.

Jaa quesadilla neljään osaan ja tarjoile heti.



Jälkiruoka valinta osui nappiin, sillä armoitettu leipuri, ystäväni Mia, ei ollut koskaan itse tehnyt banoffeeta vaikka muutaman kerran olikin herkkua himoinnut. Pelkkä banaani tuntui täytteenä liian makealta, joten puolikkaaseen torttua laitoin omin pikku kätösin kesällä poimimiani puutarhavattuja. Yhdistelmä toimi hyvin ja kahden palan syönti oli oikeutettua, sillä pitihän sitä molempia täytteitä maistaa. Kaupasta löytyi valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa, joten käytin sitä.



Ban&vadoffee

pohja :
250 g digestive-, kaura- tai muita vastaavia keksejä
100 g voita tai margariinia
täyte:
1 tlk (397 g) sokeroitua maitotiivistettä eli kondensoitua maitoa
3 banaania ja/ kotimaisia pakastevadelmia
2 rkl sitruunamehua
2 dl vaahtoutuvaa kermaa
1–2 rkl sokeria
(ripaus pikakahvijauhetta)
päälle:
kaakao- tai pikakahvijauhetta tai banaaniviipaleita

Irrota maitotölkistä etiketti. Laita koko avaamaton tölkki kattilaan kiehuvaan veteen, niin että tölkki on veden peitossa. Keitä miedolla lämmöllä noin 3 tuntia. Lisää kattilaan vettä keittämisen aikana.

Murenna sillä välin keksit hienoksi ja sulata rasva. Sekoita ainekset yhteen. Laita irtopohjavuoan (halkaisija noin 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Painele keksiseos tiukasti vuoan pohjalle ja hieman myös reunoille. (Digestivekekseistä tulee helposti mureneva pohja, kaurakekseistä kovempi.) Anna kovettua hyvin jääkaapissa.

Kun maitotölkkiä on keitetty noin 3 tuntia, ota se pois kattilasta ja anna hieman jäähtyä. Avaa tölkki: maito on kiehunut toffeeksi. Sekoita toffee ja kaada kovettuneen pohjan päälle. Laita vuoka takaisin jääkaappiin, jotta kinuski hieman tanakoituu.

Vaahdota kerma, mausta sokerilla ja halutessasi pikakahvijauheella. Kuori ja viipaloi banaanit. Valuta banaanipalojen päälle vähän sitruunamehua, jotta palat eivät tummu.

Irrota pohja varovasti veitsen avulla vuoasta. Lado banaaniviipaleet kinuskin päälle. (Säästä halutessasi viipaleita kakun koristeeksikin.) Lusikoi banaanien päälle kermavaahto.

Koristele torttu esimerkiksi muutamalla banaaniviipaleella. Banoffeen koristeluun kuuluu perinteisesti kaakao- tai pikakahvijauhe. Sihtaa jauhetta kakun pintaan vasta juuri ennen tarjoilua.



6 kommenttia:

  1. Vattu toimiikin varmasti hyvin tuossa kakussa, makeutta kun riittää ihan muutenkin.

    Nyt on jo helmikuu:) Jee.

    VastaaPoista
  2. Jep ja parin viikon päästä onkin jo loppukuu :).

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva quesadillasta. Mä niin rakastan niitä. Ja maissitortillan maku on vaan niin ihana! Vähän ne tuppaa olemaan kuivia vaan nuo meillä myitävät.

    VastaaPoista
  4. Totta, aika kuivakoita olivat nuo minunkin käyttämät. Quesadillojen tekoon sopivat hyvin, mutta rullaaminen ja taittelu olisi tuskin onnistunut. Plussaa oli kyllä se, että vehnätortillojen teollinen sivumaku puuttuu täysin.

    VastaaPoista
  5. Oikein tulee vesikielelle! Ihania herkkuja! Quesadilloissa on muka niin kova vaiva, että niitä harvemmin vaivautuu tekemään, verrattuna perustacoihin ja -tortilloihin. Pitäisi välillä tsempata, koska sula juusto kyllä aina palkitsee :)

    VastaaPoista
  6. Sula juusto tosiaankin palkitsee :). Yksinään noita on kyllä tylsä syödä, kun mies ei voi ja lapset ei arvosta, pitää aina siis odottaa tyttöjen iltoja.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...