torstai 3. toukokuuta 2012

Aamiaismunat 'Hävikistä herkuksi' -hengessä

Kolmisenkymmentä suomalaista ruokabloggaajaa, minä yhtenä heistä, järjestää toukokuussa Hävikistä herkuksi-tempauksen. Sen tarkoituksena on kiinnittää huomio valtavaan määrään käyttökelpoista ruokaa, jonka kotitaloudet vuosittain heittävät pois. Tempauksen toivotaan antavan ideoita tähteiden hyödyntämiseen ja herättelevän aiheesta lisää keskustelua. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tuoreen tutkimuksen mukaan kotimaisen elintarvikeketjun ruokahävikki on vuodessa vajaat 400 miljoonaa kiloa. Eniten ruokaa menee hukkaan kotikeittiöissä: suomalaiset kotitaloudet haaskaavat ruokaa vuosittain lähes 130 miljoonaa kiloa. Jokainen meistä heittää syömäkelpoista ruokaa tarpeettomana hukkaan keskimäärin lähes 25 kiloa vuodessa, nelihenkisessä perheessä määrä on siten vuositasolla lähes 100 kiloa.


Henkilökohtaisesti myös minua on ärsyttänyt jo kauan heittää valmista ruokaa tai parhaimmat päivänsä nähneitä raaka-aineita pois. Lasten syntymän myötä minusta on kehkeytynyt varsinainen natsi ruokapöydässä mitä tulee ruuan jättämiseen. Puoliksi syöty lautanen ja tyhjä tuoli pöydän ääressä saa minut todella kiristelemään hampaitani. Vika löytyy tosin monesti siitä, joka lappaa lautasen täyteen ruokaa kysymättä syöjältä kuinka nälkäinen hän on. No tämä asia ei varsinaisesti liity tähän kampanjaan vaan tarkoitus olisi näyttää, miten tähteistä ja jääkaapin nurkkaan unohtuneista aineksista saa kehitettyä herkullista ruokaa.

Kukin blogeista tarttuu asiaan omasta näkökulmastaan, yhteisenä tavoitteena on valistuksen sijaan innostaa ja taikoa hävikki herkuiksi. Haasteessa mukana olevissa blogeissa tullaan esimerkiksi esittelemään hyviä reseptejä tähteiden ja purkinpohjien hyödyntämiseksi. Tarkoituksena on myös pienentää kunkin omaa ruokahävikkiä. Ja tietenkin innostaa lukijoita tarkkailemaan omaa ruokahävikkiään ja osallistumaan keskusteluun. Tempaus on käynnissä toukokuun ajan.

Bloggaajien monipuoliset kiinnostuksen kohteet ja makumaailmat takaavat, että ideat ja vinkit eivät lopu kesken, jokaiselle lukijalle löytyy varmasti inspiroivia kirjoituksia! Kaikki blogien aiheeseen liittyvät postaukset kootaan tempauksen Facebook-sivuille: www.facebook.com/havikistaherkuksi.

Viime aikoina ei ole varsinaisesti tullut tehtyä kampanjaan liittyvää ruokaa, mutta tähän Kokkeillaan-blogista löytyneeseen aamun pikkusuolaiseen voisin hyvin kuvitella hukuttavani yhtä sun toista jääkaapista löytyvää ainesta. Esimerkiksi ilmakuivatun kinkun voisi korvata kraavatulla tai kylmäsavustetulla lohella tai pinaatin purjon jämällä. Omasta jääkaapista löytyy myös monesti puolikas sipuli ja keittiön ikkunalaudalta puoliksi kynitty yrttipuska, molemmille löytyy käyttöä kupin täytteenä.


Pinaattiset aamiaismunat kinkkukupissa (neljälle)
tilkka öljyä
1/2 pkt tuoretta pinaattia
1/2 sipuli
muutama sieni (herkku- tai siitakesieniä)
mustapippuria
vähän parmesaania raastettuna
4  kananmunaa
4-6 siivua parmankinkkua
yrttisilppua


Hienonna sipuli ja silppua pinaatinlehtiä vähän pienemmiksi. Viipaloi sienet. Paista sieniä ja sipulia öljyssä pannulla jonkin aikaa, lisää pinaattisilppu ja paista vielä hetki. Mausta seos ripauksella mustapippuria ja suolaa.

Voitele pienet vuoat (tai kahvikupit tai muffinipellin kolot) ihan kevyesti öljyllä. Vuoraa ne parmankinkkusiivuilla ja jaa pinaattitäyte vuokiin. Ripottele päälle hiukan juustoraastetta ja yrttisilppua. Riko päällimmäiseksi kananmuna. Ripauta päälle halutessasi suolaa, mutta muista, että kinkku on todella suolaista. Paista 225 asteessa, kunnes kananmunassa on itsellesi mieluisa kypsyys.

Itse pidin kuppeja uunissa 15 min mikä oli aivan liian pitkään. Pitkä paistoaika johtui siitä, että 10 minuutin kohdalla valkuainen hyllyi ällöttävästi ja päätin ottaa varman päälle. Ei olisi kannattanut, keltuainen oli ihan kova. Ensi kerralla ehkä sitten 12 min.


3 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Juurikin sama asia on jäytänyt minua jo pitkään! Meidän jääkaapin vihanneslaatikko on kuin musta aukko, johon tavaraa häviää. Siivosin jääkaapin ennen Okon synttäreitä, jotta tarjottavat mahtuvat sinne ja häpeän ajatella sitä omenamäärää, joka sinne oli hautautunut.

    VastaaPoista
  2. Noita nahistuneita omenoita löytyy meidänkin jääkaapista usein. Toivottavasti tänään Hävikistä herkuksi fb-sivuilla alkaneessa kilpailussa tulee vinkkejä niiden hyödyntämiseen.

    VastaaPoista
  3. Meillä tehdään samantyyppisiä munia aina silloin tällöin, ja munan saaminen oikean kypsyiseksi tuntuu olevan rakettitiedettä. Tosin toki kypsymisaikaan vaikuttaa myös, ovatko munat jääkaappikylmiä vai huoneenlämpöisiä ja se, että ne kypsyvät vielä uunista poisottamisen jälkeenkin. Viime kerralla syödessäni taas läpikypsiä munia mietinkin, että ehkä ens kerralla vois ne kypsentää vesihauteessa, jospa se antais vähäsen pelivaraa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...