maanantai 10. kesäkuuta 2013

Maidotonta tuttifruttijätskiä

Hyvän pääsiäisen toivotuksista onkin luontevaa siirtyä jäätelön tekoon, heh. Kevään juhlaputki ja työkiireet veivät mehut ja blogi jäi oman onnensa nojaan. Paljon on syöty, neulottu ja virkattu ja pihaa myllerretty, joten postattavaa olisi vaikka muille jakaa. Mutta eiköhän tämä tästä, aloitetaan viime viikonlopun jätskikokeilulla.

Olin keväällä Eskimon ja Dansukkerin järjestämässä tilaisuudessa, jossa sain maistaa ilman jäätelökonetta tehtyä jäätelöä. Jäätelössä oli yllättävän pehmeä rakenne, joka oli saatu aikaan ainakin osittain glukoosisiirapin avulla. Itse kokeilin korvata kerman Alpron Air & Cream kermankorvikkeella, jotta koko perhe voisi nauttia samaa jäätelöä. Lopputulos maistui kaikille erinomaisesti, rakenne ei tosin ollut ihan niin pehmeä kuin kermasta tehty (tai sitten minulla on vain voimattomat ranteet). Aika makeaakin jäde oli, joten seuraavalla kerralla makuaineeksi voisi valita vähempi sokerisen vaihtoehdon.
 

Maidoton tuttifruttijäätelö
 
1 prk Alpro Air & Creamy
3 kananmunaa
1 dl tomusokeria
1 dl glukoosisiirappia
1 vaniljatanko
pieni ripaus hienoa suolaa
vajaa pussi Tutti Frutti  -crushia

Erottele omiin kulhoihinsa keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi suolaripauksen kanssa. Siivilöi tomusokeri keltuaisten joukkoon ja vatkaa vaahdoksi.
 
Vaahdota soijakerma kuohkeaksi vaahdoksi. Halkaise vaniljatanko ja kaavi lusikalla tai veitsellä siemenet ja lisää ne soijakermavaahtoon. Lisää myös glukoosisiirappi ja sekoita tasaiseksi massaksi. 
 
Sekoita käsin esim. taikinanuolijalla, keskenään valkuaisvaahto, keltuaisvaahto ja soijakermavaahto. Lisää joukkoon Tutti Frutti -crush tai muu makuaine. Kaada seos esim. 1,5 l foliovuokaan ja pakasta n. 12-15 tuntia. Jos mahdollista, sekoita jäätelöä pari kertaa pakastamisen aikana.
 
Itse en saanut mahtumaan seosta kokonaan 1,5 l vuokaan, joten sain tehtyä vielä pari jäätelöpikaria kertakäyttömukeihin. 
 

5 kommenttia:

  1. NAM, näyttää herkulliselta! kokeilin itsekin tuttifrutti-sekoitusta mutta jogurttijäden kanssa ja yhdistelmä oli aika tuhti, pienempi annos olisi riittänyt. Pitääkin testata vielä tuon Alpron kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuota minunkaan jäätelöä paria pientä palloa enempää (ainakaan aikuinen) pystynyt syömään, kovin oli makeaa :). Seuraavaksi täytyy ehkä kokeilla hilloraitoja.

      Poista
  2. Näyttääpä namilta :) Oliskos sulla mitään kananmunatonta jätskireseptiä? Pojalla on pähkinä- ja muna-allergia ja jäätelö on suurinta herkkua...

    VastaaPoista
  3. Itse en ole kyllä kokeillut ilman kananmunaa, mutta luulisi, että löytyisi jokin vegaaniresepti, jossa toteutuisi maidottomuus ja munattomuus. Jos niissä on käytetty tavallista tai tomusokeria, sen voi rakenteen parantamiseksi varmaan korvata glukoosisiirapilla.

    VastaaPoista
  4. Meillä ei tarvitsisi olla maidoton, kunhan vain ei ole kananmunaa. Pitänee googlettaa...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...