tiistai 19. elokuuta 2014

Iisi piisi Mile High Key Lime Pie

Minun on jo kauan tehnyt mieli tehdä (ja ehkä vähän syödäkin) Key Lime piirakkaa. Kerran olen maistanut kyseistä herkkua autenttisissa olosuhteissa Key Westissä. Jonkinlaisen vaikutuksen piirakka taisi tehdä, sillä samalta reissulta mukaan tarttui Key Lime Cookin' kirja ja taisinpa pullon tai kaksi "aitoa" limemehuakin tuoda mukanani kotiin. No, kirjanen on saanut levätä ihan rauhassa kaapissa yli kymmenen vuotta, mutta tulihan sille vihdoin ja viimein käyttöä. Työkaverit pääsivät koekaniineiksi ja lopputulos oli ihan onnistunut, koska piirakka saatiin syötyä viiden hengen voimin yhden päivän aikana.

Alkuperäisessä ohjeessa pohjaan tuli graham-keksejä ja sokeria. Käytin niiden sijaan kokojyvä Digestive-keksejä sekä sokeria, mutta tässä tapauksessa mielestäni sokerin voi kyllä hyvin jättää pois, koska täytteessä on jo ihan tarpeeksi makeutta.



Mile High Key Lime Pie

pohja:
3 dl graham- tai digestive-keksimuruja
0,6 dl (n. 50 g) sulatettua voita
(0,6 dl sokeria)
 
täyte:
1 tlk kondensoitua maitoa
4 kananmunan keltuaista
1,2 dl limen mehua
 
koristeluun:
kermavaahtoa
limen kuorisuikaleita

Lämmitä uuni 160 asteeseen. Sekoita keksimurut ja voisula (sekä sokeri) keskenään. Painele seos n. 23 cm vuoan pohjalle sekä hieman reunoille. Kuvan vuoka on 25 cm ja pohja jäi hieman liian ohueksi. Paista 6-8 min. Anna pohjan jäähtyä muutama minuutti.
 
Sekoita sähkövatkaimella ensin keltuaiset ja kondensoitu maito. Lisää hitaasti limen mehu ja sekoita kunnes seos on suhteellisen paksua. Kaada seos pohjan päälle ja paista vielä 8-10 min. Anna piirakan jäähtyä kunnolla jääkaapissa, koristele kermavaahdolla ja limen kuorella.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Lehtikaalipasta

Tänä vuonna meidänkin pihassa kasvaa lehtikaalia. Aika iso osa sadosta on mennyt pihapupujen ja matojen ruuaksi, mutta yksi taimi on saanut kasvaa komeaksi puskaksi saakka ja siitä on riittänyt raaka-ainetta useampaankin ateriaan. Tämän pastan resepti on muokattu täältä löytyvästä pastasalaatin ohjeesta. Yksinkertaista ja hyvää!



Lehtikaalipasta (kahdelle)
 
n. 2 rkl pinjansiemeniä
n. 0,5 dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
0,5-1 tl suolaa
n. 0,5 tl mustapippuria
pari reilua kourallista lehtikaalia
parmesaania
n. 250 g pastaa

Paahda pinjansiemeniä miedolla lämmöllä (älä polta, kuten minä tein) n. 8-10 min. Laita siemenet sivuun odottamaan.
 
Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä. Hienonna samalla valkosipulinkynnet ja paista ne miedolla lämmöllä oliiviöljyssä suuressa paistinpannussa. Kun valkosipuli on kullanruskeaa, lisää pannulle suola ja mustapippuri. Kaada seos kypsän, valutetun pastan päälle ja sekoita.
 
Leikkaa lehtikaali ohuiksi suikaleiksi. Paista kaalia samalla pannulla kuin valkosipulit n. 5 minuuttia tai kunnes se on hieman pehmennyt. Lisää kaali ja pinjansiemenet pastan joukkoon, sekoita ja tarjoile parmesaanin kanssa.
 
p.s. Suolan ja öljyn kanssa ei kannata kitsastella, muuten annos maistuu liian terveelliseltä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...